Heinola, tuo kaupunki suomalaisten kaupunkien joukossa, on tunnettu Apulannan kotikaupunkina. Tänä kesänä kuitenkin rockin kuningas Elvis valtaa kaupungin.

Elvis-kesätapahtuma järjestetään Kumpeli spa:ssa 6.-7.7. Perjantaina lavalle nousee Kyden Elvis Combo ja levyltä Elvistä soittaa DJ Big Jay V, ja karaokea vetää Jyrki Länsikare.


Perjantain juhlinnasta selvittyään jokainen voi nauttia hotellin aamupala sta rauhassa, sillä lauantain päivätapahtuma alkaa puoliltapäivin. Saattaa tuossa aamupäivällä jo keretä myös pulahtamaan kylpylän rentouttaviin altaisiin. Päivätapahtuma lähtee käyntiin niin KEA:n kuin Jungle Records:in myydessä Elvis- levyjä ja fanikamaa. Luvassa on päivän mittaan paljon ohjelmaa tyyliin jokaiselle jotakin, Myyntitapahtumana ohessa on kirjailija Leena Leskisen haastattelu/esittely. Leena on kirjoittanut  kirjan "Tunnit Elviksen kanssa", joka ilmestyi viime vuonna. Kahden aikoihin aloitellaan tietokilpailu, jonka jälkeen on huutokaupan vuoro. Päivätapahtuma lopetellaan kello 16.30, jonka jälkeen kylpylä ja ruokailu kutsuu monia mukanaolijoita. Hetken hengähdyksen jälkeen aloitellaan iltatapahtuma osuus kello 18.30.


Tuolloin jokaisella on mahdollisuus loistaa ja olla Elvis, eli karaokea vuorossa, jonka jälkeen DJ soittelee levyiltä Elvistä. Illan huipennuksena lavalle nousee iso Aloha From Salo Orkesteri noin kello 22.



Nähdään Heinolassa Kumpeli Spa:ssa 6.-7.7. ja vietetään ikimuistoinen Elvis-viikonloppu.



Tomi Raussi